Valitse sivu

Ville Heikkinen on suomalainen lakimies ja pääomasijoittaja, jolla on yli 15 vuoden käytännön kokemus lakimiehenä, sijoittajana, neuvonantajana, hallituksen jäsenenä ja yrittäjänä venture capital –rahoituksen ja yrityskauppojen sekä teknologian hallinnan ja kaupallistamisen aloilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Ville on Pohjoismaiden johtavan aikaisen vaiheen venture capital -sijoittajan Butterfly Venturesin osakas, minkä lisäksi hän neuvoo Smartiuksen asiakkaita ja lakimiehiä enimmäkseen teknologiaan, rahoitukseen ja hyvään hallintotapaan liittyvissä asioissa.

Aiemmin Ville on toiminut asianajajana johtavan Pohjoismaisen asianajotoimiston, Roschierin, sekä New Yorkilaisen asianajotoimiston, Sullivan & Worcesterin, palveluksessa. Hän on aiemmin myös toiminut johtajana Pohjoismaiden ensimmäisessä pörssilistatussa lakiasiaintoimistossa, Fondia Oyj:ssä, sekä suomalaisen pörssiyhtiön, Elektrobitin, teknologialiiketoiminta- ja hallintotehtävissä.

Ville on oikeustieteiden maisteri sekä kauppatieteiden maisteri, minkä lisäksi hän on suorittanut opintoja MIT:ssä Yhdysvalloissa.